The Knitting Olympics - Team Finland

Neuleolympialaiset - Suomen joukkue 10.-26.2.2006 Paralympiakisat 10.-19.3.2006



maanantaina, tammikuuta 30, 2006

Puikot rullalla

Hei olen Laura!
Täällä suoritetaan aivovoimistelua, aikomuksenani on siis tehdä möbius-huivi.

Tekisi mieli tehdä jollain oikein hienolla pintaneuleella, mutta vielä on löytämättä sopiva kaksipuoleinen, joku pitsikuvio voisi olla kiva. Ehdotuksia otetaan vastaan.

Luultavasti teen ensin yhden "tavallisen", siis ihan oikeaa ja nurjaa silmukkaa käyttäen, ja sitten myöhemmin toisen monimutkaisempaa, jos aikaa jää. Tämä ei siis luultavasti (?) ole kovin aikaavievä projekti, enemmänkin haaste taitaa olla siinä etten ole moista ennen tehnyt. Ajatus puikoista umpikiemuralla kiehtoo...

Lisää pohdintoja aiheesta blogissani.

Calpotis *erhm* siis Clapotis

"... Heipä hei, hyvää iltaa!
Luppakorva seikkailee taas ..."

Eikun siis tuitu ilmottautuu joukkoon mukaan.
Kisatyönä Clapotis alkuperäisestä ohjeesta.
Kyseessä on siis todellakin ensimmäinen neuletyö englanniksi :)
Tukena aion käyttää Marjutin kokoamaa neulesanastoa ja äärimmäisessä hädässä tekeleen ja tuunauksen sivuilta suomennosta.
Langasta ei ole vielä hajua mutta mm. Yarnsmithin sivuilla on vielä hetken aikaa ale.
Muutamat Noron langat houkuttelevat kovasti, tosin päätöksen tekoon on enää kaksi päivää koska sen jälkeen langanosto loppuu kuukaudeksi, kiitos lankahamstereiden :)
Harjoittelun aloitan suomentelemalla Simply Knitting- lehden mallin jonka sunnittelin yhdeksi työksi lankahamsteri kuun ajaksi...
(Kuva siihen löytyy mun blogista lähipäivien postauksesta)
Huoh, tulipahan tarinaa ja linkityksiä mutta kuumeiset lapset vaatii huomioita joten kiittäkää heitä että lopetan jaarittelun tähän. (toistaiseksi ;))
over and out

Kisakuntoon

Hei, minä olen Kristel, ja osallistun harkitsematta kaikkiin mahdollisiin rientoihin. Neuleolympiaprojektikseni hyökkäsin suoraan raskaaseen sarjaan, ja päätin tehdä itse suunnitellun kirjoneulepuseron ihan itselleni. Tässä suunnitelmassa on ihan useitakin ongelmia:

1. Minä en yleensä koskaan neulo kirjoneuletta
2. En varsinkaan suunnittele sellaisia itse
3. En ainakaan jämälangoista, joiden riittävyydestä ei ole tietoa
4. Olen edelleen vähintäänkin kokoa L ellen XL, ja aikaa on vain 16 päivää

Yritän tässä ennen rutistusta lämmitellä kisaa varten viimeistelemällä mahdollisimman paljon töitä pois ennen Lankahamsterikuukauden alkua. Ensi kuun alkupäivinä ennen olympiakoitoksen alkua tarkoitus on sitten työstää ikuisuusprojekteja ja neuloa sukkia ja lapasia. Alkukuusta myös puran sen puseronalun josta tulee aloituslankoja kilpailuneuleeseen, kylvetän langat ja alan neuloa mallitilkkuja ja piirrellä kuvioaiheita. Lankana on sentään paksu Létt-Lopi, joten toivoa on. Lisäksi aion neuloa puseron pyörönä ylös asti ja leikata hiha-aukot, ettei tarvitse tuhrata aikaa kirjoneuleeseen nurjalla.

Katsotaan mitä tästä tulee. Ennustan verta, hikeä ja kyyneleitä.